sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

X-332 Nauti n' Nolla on kaupattu

Veneestä on sovittu kaupat, eikä se enää ole myynnissä. 

Tutun näköistä venettä eri nimisenä voi ensi kesänä bongailla Turun suunnalla. 
Eri näköistä tutun nimistä venettä voi bongailla taas entiseen tapaan pääkaupunkiseudulla joka jeesuksen kisassa toivottavasti jo kauden alussa...

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Haluaisitko ostaa todella nautinnollisen äxän?


11 kesää tällä veneellä purjehtineena harkitsin syksyllä vaihtoa uudehkoon saksalaiseen X-37:ään, mutta emme päässeet sakemannin kanssa oikein yhteisymmärrykseen hinnasta. Ja kun loppujen lopuksi olisin tullut enemmän vastaan oli vene jo myyty. Päätin sitten pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja tehdä hyväkuntoiselle veneelleni reilun uppgraden, jotta se olisi 'viimeisen päälle' myös seuraavat kymmenen vuotta. Tarjousten perusteella valikoitui kolmesta T:stä (Tanska, Tammisaari ja Tallinna) tekijäksi viimeksi mainittu. 

Ennen viime vuotista Tallinnassa järjestettyä Baltic Offshore Weekiä teetätin muutamia pikku fixauksia paikallisella X-maahantuojalla, Yachts Servicellä, ja vakuutuin heidän työnsä jäljestä ja toimintatavoistaan. Nauti n' Nolla on ollut siis tämän talven Tammisaaren sijasta Tallinnassa lämpimässä hallissa. Ennen halliin siirtoa sen pohja soodapuhallettiin puhtaaksi maaleista ja vanhoista primereistä, jotta siitä saataisiin talven aikana taiottua ensiluokkainen kisapohja. Kisoissa kuluneita heloituksia on uusittu, masto, läpiviennit ja kone on tarkastettu ja huollettu. Pari UV-valossa kevyesti kristallisoitunutta ikkunaa on vaihdettu ja sisätiloissa pieniä kulumia on fiksattu. Sitlådan teakit on puhdistettu ja uudestaan saumattu ym. ym.

Ja nyt kun alkaisi olla vesillelaskun aika, törmäsin netissä myynnissä olevaan uudenkarheaan veneeseen, johon nyt näyttää uppoavan vanhuuden varalle tarkoitetut varat ja vähän enemmänkin. No, kerranhan täällä vain purjehditaan...

Eli nyt olisi tarjolla myyntiin ehkä parhaiten varusteltu koskaan valmistettu X-332. Venetyyppi, jota monet pitävät X-Yacthsin parhaana konstruktiona. Mainio cruising-vene, jolla minua paremmat purjehtijat yhä voittavat kisoissakin. Jos olet kiinnostunut tästä nykyisestä Nauti n' Nollasta, niin alla vähän päivitettyä tietoa. Kuvia löytyy tämän blogin arkistossa olevista linkeistä. Annan mielelläni lisätietoa, puh. 0400-486 486 tai hepo(ät)mainoskauppa.fi



PERUSTIETOA VENEESTÄ
X-332, vm. 1999, runkonumero 193
Suunnittelija: Niels Jeppesen
Alkuperäinen nimi: "Vinceremo due”
Hankittu Saksasta 2003-2004,
Siirtopurjehdus huhtikuussa 2004:
Heiligenhafen-Bornholm-Visby-Porkkala-HSK

GPH 652,8  (2014 ORCi)
LYS 1,24

Pituus: 10,31 m
Rungon pituus: 10,06 m
Vesilinja: 8,80 m
Leveys: 3,30 m
Syväys: 1,84 m
Maston korkeus vedenpinnasta: 16,3 m (+ n. 1 m antenneja)

Paino: 4849 kg (mittakirja)
Kölipaino: 1800 kg
(lasikuitupäällysteinen rautaköli, lyijybulbi)
Vesitankki: 120 L
Pa-tankki 53 L
Septitankki rosteria imutyhjennyksellä 60 L, 2004

Purjepinta-ala: 67 m2
Spinaakkeri: 78 m2
Purje/rikimitat:
P=   13,15 m
E=     4,55 m
I=    13,16 m
J=      3,55 m
LP=   5,11 m   (=144%)
SL=  12,95 m
SMW=6,40 m

Moottori: Yanmar 3GM, 27 hp, (vakiomoottoria suurempi) 1999
Laturi: 90Ah, 2012
Potkuri: Volvo, taittuva 3-lapainen, 2004
Ylimääräinen laponestoventiili ja vedenerotin 2006

Kisapurjeet:
(kaikki North Sails, ellei erikseen mainita)
- Isopurje, Kevlar 2006 (ratsatajat ym. 2014)
- Genoa 1 Light/Medium, 3DL 680 2013
- Genoa 2, Kevlar 2005 (WB-Sails)
- Genoa 3, Dacron 1999
- Spinaker Code "1,75", Supercote 50/75, 2014 (WB-Sails)
- Spinaker Code 3, NorLite 90, 2007

Retkipurjeet / varalla:
- Isopurje läpilatoitettu, Spectra, 2006
- Genoa 1 Light/Medium, Kevlar, 2007
- Genoa 1 Heavy, Kevlar, 2003/2007 (Sobstad)
- Genoa 2, Spectra, 2006
- Spinaker Code 2, NorLite 60, 2007
- Genaakkeri, 198?/2004 (Boding Segel/WB)

Autopack isopurjeen suojus + Lazy Jacks, (WB 2004)
Keulapurjeen suojus (UK-sails)
Sprayhood, 2013
Koko istumalaatikon peittävä sprayhoodiin liitettävä kaksiosainen kuomu

Veneen pohja soodapuhallettu talvella 2014
Uudet primerit ja myrkkymaali kevät 2015

Whitlock Cobra ruoriohjaus
Navico / Raymarine 6000 autopilootti
Kaksisaalinkiparinen John Mast -alumiinimasto
Rod vantit
Vinssit:
- 2 x Lewmar 16 ST
- 2 x Lewmar 40 ST
Kaikki köydet Spectraa
Facnor 165 rullalaite kannen alla
Ankkurirulla keulassa
Uudet ohjainpylpyrät kannella 2015
Isopurjeen skuuttitaljan päivitys (6:1 + 4:1) Harken, 2011
Harken spinnuplokit 2011

Mittaristo: Navico Corus, 5 näyttölaitetta
Corus Navstation C900NS plotteri/näyttölaite karttapöydässä
Corus Race softapaketti (target speed, optimikulmat ym.)
Raymarine E7 plotteri ruoripylväässä, 2013/2014 tehdasvaihto
CYPHO-150S AIS vastaanotin, 2014
Navico 1400 VHF + DCS selektiivikutsu
Nokia 310 GSM
FMD 20 Navtex, tulostus lämpöpaperille
Hawaii monitoimiantenni erilisellä vahvistin/jakajaboksilla
Blaupunkt San Fransisco CD 70 4 x 45 W stereo kaukosäätimellä
Kaiuttimet salongissa ja istumalaatikossa

Raytheon Autohelm 6000 autopilootti
1 x 85 Ah käynnistysakku, 2013 + 2 x 70 Ah AGM hupiakut, 2011
Maasähkö + C-Tek 200 Marine 15 A laturi 2013
Mobitronic 1000W invertteri 12/230 V, 2005
6 x 230 V pistoketta, 2006
Painevesi
Isoterm 20 L lämminvesivaraaja, 2005 (koneen vesikierto + maasähkö)
Ardic diesellämmitin, 3 ulostuloa
100 L jääkaappi kylmäkoneistolla
2-liekkinen uuniliesi

Salongissa lisävaruste kaapit & kahvat katossa
Alcantaraverhoilu salongin sohvilla
Kaikki ikkunat avattavia (10 kpl, 6 hyttysverkolla)
Teakia istumalaatikon lattialla, istuimilla ja uimatasolla
Khaya-mahonkisisustus
Turkkilevyt hiottu ja lakattu 2011
Avotilaan kiinnitettävä pöytä Lagoon
Isompi WC-pytty, Jabsco 2004, uusi pumppu 2014
Moottorin styyrpuurin huoltoluukku, 2006
Mootorin lisä-äänenvaimennus (Vetus 2006)
Mantookintolpat uusittu 2014
RST-keulaportaat

Luokan 2 katsatusvarustus

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

(Paljon) aikaa (lyhyelle) matkalle tasoitusjärjestelmä


KoPu Tiistaikisa 22.5.2012
Rata F vastapäivään
(lyhennetty ensimmäiselle länsimerkille)
Tuuli 0 m/s S, ilma +21°C, vesi +13°C
Purjeet: Genoa 1 med, spinnu S3
Miehistö: Hepo, Santtu, Lotta, Marko, Terhi, Janne & Irina
Sijoitus: 8/25








sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pöhkösti pökäksi taas. Kun ei kerralla opi…


ProSailor Race su 20.5.2012
HSK ORCi
Tuuli 2-4 m/s SSE-SSW, ilma +13-22°C, vesi +10°C
Purjeet: Genoa 1 med, spinnu S3
Miehistö: Hepo, Kimmo V. , Marja, Jarko, Janne & Irina
Sijoitus: 12/12

ORCi ranking-sarjan avasi perinteisesti Pro Sailor Race. Rata oli toisinto edellispäivästä. Sunnuntain keliä ennustettiin sitäkin lauantain toisinnoksi. Tuulta vaan vielä vähemmän ja lämpöä vähän enemmän. Harmillista oli, että meidän osaltamme tuloskin oli toisinto, eli viimeinen.

Ennen kisaa vannoimme pyhästi pysyttelevämme siellä, missä sisarveneemmekin (Alexia, Phoenix ja "uusi perheenjäsen" Xelina) seilaisivat. Emme tänään tekisi edellispäivän kaltaisia tuhoisia "omia ratkaisujamme". Katsoimme ykkösluokan startin ja mielestämme poijun päästä lähtenyt Nornan sai hyvää valitsemalla radan vasemman reunan. Sieltä mekin päätimme lähteä.


Startti onnistuikin nappiin ja olimme hyvässä vauhdissa poijulla paukun tullessa. Allamme oli vain Kotipizza. Laskettelimme kohti Pihlajasaarta ja vaikutti, että seuraava halssi lähtisi mukavasti nostamaan meitä Melkin yli. Kotipizza  heitti ensin allamme paaralle. Jouduimme vähän heitä väistämään, ja vaikka miehistö vähän protesteja jo huutelikin, sovimme että asia hoidetaan ilmaisilla pizzoilla.

Mekin heitimme paaralle ja aloimme etsiä siskokultiamme fleetin joukosta. Joku sukellusvene tai vastaava oli ilmeisesti hinannut Alexian Melkin kupeeseen, niin paljon se oli ottanut kaulaa muihin. Valtaosa muutakin fleettiä oli oikeassa laidassa, joka siis nyt vetikin selvästi paremmin. Me "vasemmistolaiset" (Kotipizza, LOW ja me) olimme jääneet reilusti jälkeen.

Hampaita kiristellen aloitimme toivottomalta tuntuvan kirin. Ei ollut kiva saada heti kättelyssä turpiin. Edellispäivän nöyryytys oli liian selvänä mielessä. Tuuli shiftaili edellispäivän tapaan holtittomasti ja vihdoin Melkin eteläpuolelle päästyämme selällä näkyi isoja tyynen alueen peilaavia läiskiä. Saimme hyvää valitsemalla paaran halssin länteen joka sivusi Melkin etelärantaa. Osa fleettiä matkasi kauas kohti itää. Venda etelään ja Tammakarin punapoijulla olimme mukavasti ohittaneet osan porukkaa.

Alexia ja nippu muita veneitä haki tuulia kauempaa etelästä, aina Katajaluodon kupeesta. Me päätimme taas heittää läntiselle halssille, joka oli vienyt meitä hetki sitten hyvin. Ja eilenhän olimme juuri tässä tehneet vikatikin etelään joka maksoi meille koko kisan.

Valintamme näytti osuneen kohdalleen. Liikuimme olosuhteisiin nähden ihan mukavasti kahta solmua ja kurssi tuntui nostavan kohti seuraavaa merkkiä, Trutkobbenin eteläpoijua. Eteläinen fleetti ei ainakan yhtään kovempaa liikkunut. Lähellä Trutkobbenia tuli sitten stoppi. Täydellinen sellainen. Lokin näyttäessä vauhdiksi 0,0 solmua, katselimme kuinka koko etelän jengi lipui ohi. Ei vauhdikkaasti, mutta liikkeessä kuitenkin.


Luokastamme Trutkobbenin eteläpoijulle kerkesivät ensimmäisinä siskot Alexia ja Xenia. Olivat ajaneet 10 min aikaisemmin lähteneet X-34:set Xilian ja Relaxin kiinni. Vaikka X-34 pitäisi olla vanhempaa X-332:sta nopeampi, niin tuntuu ettei se oikein pärjää fokkaveneenä kevyellä kelillä vanhemmalle siskolleen. Trutkobbenin kupeessa kelluen katselimme kuinka muutkin luokkamme veneet aikanansa nostelivat spinnujaan.

Vihdoin viimein mekin saimme pienen tuulen vireen ja pääsimme kinkkaamaan poijulle. Takanamme oli enää vain Inferno 31 Solveig. Nostimme ylös kolmosspinnun ja aloimme huimalla noin solmun vauhdilla jahtaamaan fleetin hitaimmaksi veneeksi gph:n mukaan arvioitua FinnFlyer 31 Aniaraa. Aniaran blogissa on hieno kuva meistä lähestymässä.

Pääsimmekin helpohkosti Aniaran päälle ja ohikin kun takaa tuli Solveig ja yritti samaa temppua meille.

Tuuliolosuhteet olivat sikäli mielenkiintoiset, että pystyimme vaivatta ajamaan spinnua tuulimittarin näyttäessä tuollaisia 65° true tuulikulmia. Jossain vaiheessa Vindex osoitti samaan suuntaan kuin spinnupuomikin ja pallokas vaan lensi iloisena! Eli Solveigia ei siis tarvinnut päästää päälle. Punki sitten meidän ja Aniaran väliin ja samalla stoppasimme sitten kaikki kolme.

Aikamme 0 solmun "vauhdista" ja kuumasta auringonpaisteesta nautiskellessamme alkoi sitten uusi ihan oikea tuuli. Nyt se levisi koilisesta ja saavutti meidät kolme ennen muuta fleettiä. Tämä kun olisi tapahtunut vartin aiemmin, niin olisimme Trutkobbenilta nousseet luokkamme kärkiveneiden joukkoon.

Pysyttelimme nyt radan oikeassa reunassa ja Rysäkarin rantoja nuollen saimmekin nannaa ja jiippasimme Rönnkobbenille juuri Kotipizzan ja MIss Piggyn edellä. Kolmosspinnu pysyi mainiosti vedossa ja teimme kaulaa Miss Piggyyn ja erityisesti Kotipizzaan joka joutui tiputtamaan pallokkansa puolessa välissä suoraa. Edellä Low vaihtoi spinnunsa litteämpään muttei oikein saanut sitä lentämään. Samoin edellä ollut Donna joutui ajamaan alemmas ja vaihtoi genoalle kauan ennen Ådholmenin vihreätä tikkua, joka oli kääntömerkkinä. Me tulimme sinne saakka spinnulla. Donna kurvasi eteen ja meinasi nostaa meidät merkin yli. Rajulla ohjausliikkeellä estimme törmäyksen ja pääsimme nippa nappa Donnan perää hipoen ottamaan merkin oikein. Kauden alkuhorroksessa ja spinnunlaskuhässäkässä emme tajunneet huutaa tilaa merkillä saatikka protestoida Donnaa pyörimään rangaistuksia.

Käärmesaarten portin jälkeen vendasimme pois Donnan **skoista. Lyhyt tikki ja takaisin kohti Melkkiä. Donnasta pääsimme nyt ohi, ja Kotipizza jäi yhä mutta Miss Piggy oli nyt joka hiivatin vendan jälkeen aina kanssamme samaan aikaan risteävällä kurssilla. Ajoivat aika paljon alemmas, mutta vauhtia näytti riittävän aiempaa matalammasta rikistä huolimatta entistä paremmin. Miss Piggy on saanut tälle vuodelle todella edullisen mittakirjan. Se kun olisi vielä 3,5 solmun keskinopudella ollut tasoituksissa mukamas Aniarakin hitaampi. Jokin tuntuu mättävän, kun 31.7 Firstit kyllä tuntuvat yleisesti ottaen pärjäävän kevyissä keleissä mainiosti. Ja nimenomaan tällä Miss Piggylekin nyt vaihdetulla "lyhyellä" vakiorikillä.

Hienosti kulki Miss Piggy kryssiä joka tapauksessa ja kerkesivät perkeleen pekonit ennen meitä Lintupaasien punaiselle lyhennettyyn maalinkin voittaen koko luokan tasoituksissa. Onneksi rata oli lyhennetty, olisivat saaneet tehdä saman lauantainakin. Toinen kierros oli silloinkin turha. Me emme tasoituksissa pärjänneet vaan taakse jätetyt veneet olivat kaikki edellämme, ei paljon mutta riittävästi. Viimeinen sija (taas).

Matka Hoskille meni mukavasti Irinan tekemiä jauheliha- ja hillotäytteisiä lettuja mutustellen ja olutta litkien. Nyt kyllä ohitimme LOW:n ja Miss Piggyn kun emme tehneet mitään, annoimme veneen vain mennä. Näinköhän pitäisi aina menetellä? Mitä niitä naruja turhaan nykimään, nautiskellaan vaan. Viimeiselle sijalle kun pääsee varmasti liikoja ponnistelemattakin.

p.s. Lauantain (ja sunnuntain ORCi 2) tuloslistat muuttuivat tätä kijoitettaessa. Audi S Tronicille haettiin tulokseksi molemmista kisoista RAF. Toivottavasti saavat jatkossa oikeilla purjeilla vastaavia sijoituksia tilalle!


Kuvapankissa (uudessa osoitteessa) lisää kuvia viikonlopulta.
Sailpix.fi :ssä taas nippu upeita kuvia



Pöhkösti pökäksi


Stickan Wikströmin saaristokilpailu la 19.5.2012
HSK LYS
Tuuli 6-3 m/s S-SE, ilma +11-20°C, vesi +8°C
Purjeet: Genoa 1 med, spinnut S2 ja S3
Miehistö: Hepo, Lotta, Kimmo V. , Pekka, Jarko, Janne & Irina
Sijoitus: 6/6 (6/9)
Lisäys 21.5. Sijoitus 5/6 (5/9). Lue lisää seuraavan päivän kisan blogin lopusta.

Kevyttä tuulta oli luvassa kauden ensimmäiseen "oikeaan" kisaan, ja siksi kolmosGee sai jäädä varustamon roinahuoneen täytteeksi. Yllättävän vihaisia puuskia oli lähtöalueella "alkulämmittelyn" aikaan, meinasipa vene pari kertaa jopa lähteä lapasesta. Olisiko tuulta sittenkin niin riittävästi, että kerkeäisimme näkemään Suomen matsin huipentumat ja voittohuuman vaikkapa Blue Petersissä. No ei tullut tuulta, jos ei kohta sitä voittohuumaakaan.

Kisaan oli ilmoittautunut ihan mukavasti 10 venettä, ja lähtöluettelossakin oli vielä 9 venettä. Pienin lys-luku oli niinkin korkea kuin 1,23! Casper kävi linjalla pyörähtämässä, muttei kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan. Amiraali Finellkin liittyi vähäksi aikaa fleettiin mukaan uusine "jääpurjeineen", muttei kuulemma ollut kerennyt saada Lys-todistusta ennen kisaa. Täytyy myöntää, että hieman korpeaa tämän jäämiehen (Ötzi) muita FG 33/331:sia pienempi lys-luku. "Fokkavähennyksenhän" piti poistua; lys-lottotyttöä, joka näitä lukuja arpoo, ei tunnu ollenkaan kiinnostavan Fat Head -isopurje mahtavine ahvenselkineen jne. ORCin mittauksiin ja VPP-ohjelman ennusteisiin perustuen FinnFUN on esim meitä n. 10 sek/maili nopeampi, vaikka Lyssin mukaan olisi hitaampi. (Suurin syy siihen, että tuppaamme häviämään n. minuutin/maili löytyy toki ruorin takaa…).

Melko mukavasti tuntui kohtelevan Lys-arvonta upouutta VindUngeniakin (FF36). Se oli ilmottautunut kisaan lys-luvulla 1,30 ja ajoikin koko kisan läpi, muttei jostain syystä saanut tulosta. Mainittakoon, että ORCin mukaan samannopeuksisen (ja muutenkin samanoloisen) X-35:n lys-luku on 1,33. Tätä edusti kisassa tuttu sämpylä, Subway/Epsilon. Mielenkiintoinen meille uusi tuttavuus oli HP1030 "Liliyan", joka vaikutti sekin kovin ripeältä pulkalta.


Startti oli ihan kelpo. Olimme hieman ajoissa ja jouduimme pienen pätkän laskettelemaan linjaa alas, hyvän vauhdin tosin säilyttäen. Paukun tullessa linjalla seisoskellut VindUngen oli allamme ja kaikki muut päällämme, mutta hieman takanamme.


Tuuli shiftaili väliin rajustikin ja jouduimme lopulta laskemaan nokan kohti Pihlajasaarta VindUngen seuranamme. Parin vendan jälkeen oli fleetti hajalla Melkin eteläpuolella. Hieman yllättäen tuuli moinasi ulkona reilusti jatkaen kuitenkin rajuja shiftejään.


Lintupaasien kohdalla heitimme yhteen tällaiseen shiftiin tavoitteena hakea parempaa tuulta vähän ulompaa, edessä olijat kun näyttivät lähes pysähtyvän. No eivät sitten pysähtyneetkään, vaan se osa lankesi meille. Voimattomina katselimme, kuinka fleetti alkoi Subwayn ja Liliyanin vetäminä nostella spinnuja Trutkobbenin eteläpoijulla. Hekessä olimme jääneet muista monta kaapelinmittaa ja jäimme koko ajan lisää lähes tyvenessä lilluessamme. Meidän kisamme olikin sitten tässä.

Rysäkarilla vähän ihmetytti kun pari venettä tuli vastaan. Osoittautuivat Subwayksi ja Liliyaniksi, jotka olivat huomanneet jättäneensä yhden tikun kierämättä. Kerkesivät kuitenkin hyvissä ajoin ennen meitä takasin oikealle ladulle, me kun jouduimme sopivasti juuri ennen merkkiä vaihtamaan genoalle taas tuollaiset 40 astetta shiftanneen puuskan takia.

Hannu Niemelä vei nyt joukkoa Salona 34 "Audi S Tronicillaan" (ex Scirocco) aivan kuten monena vuotena aikaisemmin isommalla 45-jalkaisella samassa kisassa. VindUngen oli kannassa perässän vääriä nuotteja lukeneet Subway ja Liliyan. Yritimme epätoivoisesti saada kiinni Feveriä (Wind 35) ja Ullaa (X-372), mutta ne pitivät antamamme raon turhan selvänä.

Keskityimme nyt purjehduksen ohessa nauttimaan upeasta aurinkoisesta päivästä ja kuuntelemaan Suomen matsia radiosta ja osa gasteista jopa seuraamaan sitä IPadilla netistä.


Toisella kierroksella pääsimme jopa kohtalaisen lähelle Ullaa, mutta aina se sai nykäistyä taas riittävän eron. Venäjän tehdessä viimeisiä maalejaan Suomen verkkoon kääntyi fleetti maalisuoralle Liliyanin viedessä letkaa. Perässä seurasivat tasaisin välimatkoin VindUngen, Subway ja Audi.


Feveriin oli jo selvä hajurako samoin kuin sillä Ullaan. Yritimme vielä jostain metsastää "omia tuulia" siinä huonosti onnistuen. Aivan maalin läheisyydessä tosin saimme reilusti Ullaa kiinni, mutta lopulta ero jäi kuitenkin liian suureksi ja olimme suorassa ajassa samoin kuin tasoituksissakin viimeinen tuloksen saaneista.

Ehkä sunnuntaina olisi onni paremmin myötä. Rata on sama, mutta vastus vieläkin kovempi. ORCi 3 -luokassa on mm. kolme sisarvenettämme ja joukko muita MM-kisoihin valmistautuvia sliipattuja kalikoita uusine rätteineen.
Taidan tuoda uuden tiskirätin veneeseen, josko se avittaisi parempaan vauhtiin.

torstai 17. toukokuuta 2012

Keväinen keskinkertaisuus


KoPu Tiistaikisa 15.5.2012
Rata E myötäpäivään
Tuuli 4 m/s SE, ilma +14°C, vesi +8°C
Purjeet: Genoa 1 med, spinnut S2 ja S3
Miehistö: Hepo, Lotta, Marko, Kimmo P. , Jarko & Guest Star Tapio
Sijoitus: 13/25


Lähettäjä Tiistikset 2012


Lähettäjä Tiistikset 2012



Lähettäjä Tiistikset 2012



Lähettäjä Tiistikset 2012

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kahdeksalla kahdeksanneksi


KoPu Tiistaikisa 8.5.2012
Rata E vastapäivään
Tuuli 5-3 m/s SW, ilma +11°C, vesi +6°C
Purjeet: Genoa 1 med, spinnu S2
Miehistö: Hepo, Santtu, Lotta, Marko, Matti, Riku, Janne T. & Irina
Sijoitus: 8/16

Kauden ensimmäiseen kisaan oli suorastaan tunkua. Kahdeksan hengen miehistö on aika heavy kevyelle kelille, vaikka kippari Hepoa ja Jannea lukuunottamatta kaikki olivatkin "neuvolassa punnittavia" alle satakiloisia. Suuria suunnitelmia laiturissa tapahtuvasta kuivaharjottelustakin oli olemassa, mutta aikataulu meni taas kerran kovin kiireiseksi, jopa niin ettemme kerennet nostaa spinnua ennen starttia. Janne tosin erikseen varmisti, että pallokas oli oikein säkissään talven jäljiltä. Rintsikoilla ei ollut kisakautta tarkoitus avata.

Pikkuluokan lähdössä oli kymmenkunta venettä, kaikki vanhoja tuttuja aiemmilta vuosilta. Omassa luokassa oli uusi mielenkiintoinen tulokas, Elan 310 Elysia. Vauhdikkaan näköinen leveäperäinen pulkka, jossa T-köli, kaksi peräsintä ja keulan sisään menevä genaakkeripuomi. LYS-luku sama kuin meillä (1,24) ja gph-lukukin samoissa (n. 660). Odotettavissa oli tiukka vastus.

Pikkuluokan startattua sopuisasti iänikuisesti ajatettavalle E-radan kapealle rännille, aloimme virittää itseämme kisamoodiin. Pientä hermoilua oli ilmassa ja kippari suostui perämies Santun pyyntöön kääntää 30 sek laskettua aiemmin kohti linjaa. Prkln perähenkilö vaan käänsi jo minuuttia aiemmin ja yllätys yllätys olimme minuuttia liian aikaisin linjan alussa. Hätistelimme aikamme kuluksi Casperin pois paalupaikalta ja lopulta starttasimme toisesta päästä linjaa yläpuolellamme Elysia ja uudestaan paalulle hakeutunut Casper.

Kokonaan uudella mastotrimmillä ja etustaagiin lisätyllä togglella oli haettu parempaa kryssikulmaa, ja hyvin tuntui riki toimivan. Jotain pitää yrittää, uusiin purjeisiin kun ei varustamolla tällekkään kaudelle ole varaa. Emme juuri jääneet nopeammalle Casperille ja Elysia tuntui jäävän selvästi, kuten muutkin luokkamme veneet. Yhden korjaavan tikin jälkeen keula kohti länttä ja Ådholmenin mutkaa. Casper teki vähän kaulaa, mutta muu luokkamme taasen jäi meistä. Tuuli käänsi vähän nenille samalla himmaten. Meille olisi sopinut vähän avautuva tuuli paremmin, genoalla olisimme silloin pystyneet panemaan kampoihin fokalla kyntävälle Casperille.

Rönnkobbenille kryssittyämme oli taas aika muistella spinnun nostoa. Ihan kelvolliseti se sujui. Mastolle oli lisätty rapulukko, johon spinnun fallin törkkäämällä vapautettiin yksi tarpeellinen käsipari sitloodasta. Nyt kahdeksalla purjehtiessa käsiä olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta periaate oli ostettavissa tulevaksi käytännöksi.


Spinnuajelu ja varsinkin jiippailu oli vähän hakusessa. Yksi jiippi meni vähän pitkäksi ja samalla ei-niin-kaukana ollut Casper sai kiinni illan viimeisestä puuskasta karaten meiltä lopulllisesti.


Ilmeisesti jääkiekkofaneja ajatellen olivat järjestäjät lyhentäneet rataa Käärmeluotojen punatikulle. Olimme lopputuloksissa siedettävästi kahdeksas. Ero edellä oleviin pikkuluokkalaisiin ja kakkoseksi tulleeseen Casperiin oli iso, mutta toisaalta muu luokkamme oli vielä selvemmin takanamme. Etukäteen pelätty Elysia jäi lopulta meille huimat 12 min, uudessa veneessä riittää näemmä vielä säätämistä ja opettelemista. Voiton vei hienosti LOW, vähän paineita seurakavereille alkavaan kauteen. Blogin mukaan köliä on hiottu antaumuksella ja uusia rättejä hankittu. Näin vaan tuntuu tehneen jokainen MM-kisoihin ilmoittautunut. Tämän kauden trendi tuntuu olevan pohjan hinkkaaminen 800:lla paperilla kiiltäväksi.

Tällä kertaa tulosluettelo muodostui selvästi tuulen tyyntyessä "etuhauskaksi". Me myöhästyimme illan viimeisestä puuskasta ehkä reilun minuutin häviten loppusuoralla n. 3-4 min edellä olleisiin. Nappisuorituksella tuon minuutin olisi ehken saanutkin puristettua…

Kuvia tulossa, samoin stooria "Titanicin muistopurjehduksesta" eli siirrosta jäälauttojen seassa talviteloilta Tammisaaresta Hoskille 13.-15.4.